Kilpiä-suvun Sukuseura r.y.

Anton Kilpiä

Kilpiänsaarelainen Anton Kilpiä (s.1871) oli kokenut paljon surua ja murhetta 1900-luvun alkuvuosina. Hän oli menettänyt lähes kaikki lähisukulaisensa. Hänen vanhempansa Antti ja Eeva Kilpiä olivat kuolleet vuosina 1902 ja 1903, Elias-setä 1904 ja Aatami-setä 1905. Antonin isä oli vuonna 1894 autellut Ylä-Nihtilän isäntää Heikki Kirvesniemeä tilakokonaisuuden kokoon haalimisessa. Antonin vanhempi veli Salomon oli kuollut jo 1888 ja nyt nuorempi veli Antti oli vielä menehtynyt 1908, jättäen neljä pientä lasta. Vaikka Anton oli menettänyt jo kaikki vanhemman ja oman sukupolvensa lähiomaiset, niin oli hänellä kuitenkin vaimonsa Vilhelmiina (os.Pylsy, s.1874) sekä kuusi lasta: Siiri (s.1895), Kerttu (s.1897), Martta (s.1900), Kasper (s.1902), Hanna (s.1906) ja Suoma (s.1911). Vuonna 1904 syntynyt Vilho oli kuollut vain kaksivuotiaana.

Kilpiänsaaren talossa samassa ruokakunnassa asuivat Antonin ja Vilhelmiinan perheen lisäksi isoveljen poika Svante sekä nuoremman veljen Leena-leski neljän lapsensa kanssa. He olivat perineet isiltään, sediltään ja isosediltään yhteensä 1/6 osaa Kilpiänsaaresta. Veljekset Antti, Elias ja Aatami olivat ostaneet tilan perinnöksi vuonna 1854. Anton haki Kilpiänsaaren tiluksille lainhuutoa yhdessä veljiensä lasten kanssa vuoden 1909 syyskäräjillä. Salomonin ainut poika Svante kuitenkin myi heti samana syksynä oman osansa (kolmannes tiluksista) Antonille 7.500 markalla (32.800 €). Tässä kaupassa Svante taisi vetää lyhyemmän korren, sillä tilusten kolmanneksen todellinen arvo oli reilusti suurempi. Näin voi päätellä siitä, että vain kahden kuukauden kuluttua, tammikuussa 1910 Anton myi koko tilukset 50.000 markalla liikemies J.A.Pastiselle. Nykyrahassa summa vastaisi jopa 218.500 euroa. Markan arvo oli vuonna 1910 vielä hyvä ja vakaa, mutta se tulisi romahtamaan tulevina sotavuosina 1914-1918.

Anton siis sai Kilpiänsaaren tilusten myyntisummasta 2/3 ja nuoremman veljen Antin alaikäiset, holhouksen alaiset lapset (Hjalmar, Saima, Ilmari ja Selma) yhteensä 1/3 osaa. Myyntisopimus oli siitäkin hyvä, että Anton ja muu talon väki saivat vielä asua tilalla vuoden loppuun asti ja korjata viljasadon. Vuoden 1910 verot heidän piti kuitenkin suorittaa sekä tehdä ruiskylvö syksyllä Pastista varten. Pastista ei tainnut lopulta rukiit kiinnostaa, vaan lähinnä tilusten hyvä metsä. Hän toimi nimittäin puutavara-alalla. Pastinen myikin tilan eteenpäin heti toukokuussa, Juho Kilpiälle 26.000 markalla. Ensi silmäyksellä huono kauppa, mutta myyjä (Pastinen) pidätti itselleen kaikki isommat puut tilaan kuuluvassa Listingin saaressa - ”Harjaniemen puolelta, kaikki havupuut, jotka kahden metrin korkeudelta täyttävät 12 senttimetriä ja sitä suuremmat, sekä toiselta puolen saarta tukkipuut, jotka viiden ja puolen metrin korkeudelta täyttävät 17 senttimetriä”. Tukkipuu oli arvokasta, eikä Pastinen ammattilaisena varmasti jäänyt tappiolle.

Antonista Ätän (Koivumäen) isäntä

Samassa taloudessa asuneet Antti-veljen lapset eivät heti muuttaneet Kirvesniemeen, mutta 1920-luvulla he ovat henkikirjojen mukaan ilmaantuneet Ätälle. Vaikka Antonilla luulisi olleen Kilpiänsaaren tilusten myynnin jälkeen rahaa koko summan maksamiseen, niin siltikin 15.000 markkaa kuitattiin velkakirjalla. Maarekisterin mukaan tilan kokonaispinta-ala oli nyt 108 hehtaaria, josta viljeltyä oli 13,9 hehtaaria. Tosin virallisesti tila pysyi kahtena erillistilana Kirvesniemi 112 ja 113. Tilan nimi Ätä oli myös ollut vain epävirallisessa käytössä, eikä sitä löydä mistään aiemmistakaan lainhuudatuskirjoista. Kiinteistöille alettiin antaa nimiä vasta pikkuhiljaa 1900-luvulla. Tosin kirkon kirjoissa Ätä (tai Ättä) esiintyy jo 1700-luvulla, samoin isojakokartassa vuodelta 1829. Anton Kilpiä ei nähtävästi ollut tyytyväinen tilan hieman oudolta kuulostavaan vanhaan perinnenimeen, vaan rekisteröi sille mielestään kauniimman ”Koivumäki”-nimen. Perimätiedon mukaan Anton istutti maantien viereen kuusiaidan heti kohta Ätälle saavuttuaan. Nämä kuuset ehtivät kasvaa yli 110 vuodessa järeiksi tukkipuiksi, ja ne on vasta hiljattain kaadettu.

Anton Kilpiä vähän kaikessa mukana

Anton Kilpiästä tuli pian Kirvesniemeen muuton jälkeen kihlakunnanoikeuden lautamies ja hän oli muutenkin yhteiskunnallisesti erittäin aktiivinen mies. Hän oli kunnanvaltuuston pitkäaikainen jäsen sekä puheenjohtaja. Anton oli aktiivisena puuhaamassa kansakoulua Vehkataipaleelle, ja kun Taipalsaaren kunta ei tahtonut myöntää koululle rahoitusta, valittivat kyläläiset Antonin johdolla läänin kuvernöörille. Kuntapäättäjät niskuroivat vielä kuvernöörin määräystäkin vastaan ja veivät asian senaatin oikeusosaston (korkein oikeus) päätettäväksi. Lopulta kunnanisien oli taivuttava, ja koulu saatiin Vehkataipaleelle. Vaikuttaa siltä, että olipa kyseessä mikä tahansa hanke, mikä vaati asian edistämistä läänin tasolla, niin asialle laitettiin aina Anton Kilpiä. Hän oli nähtävästi luonut itselleen erinomaisen suhdeverkoston, jota hyödynnettiin monessa asiassa.

Raittiusaate oli Antonille erityisen tärkeä. Vuonna 1925 järjestettiin Taipalsaarella erityinen kuntakokous, minkä puheenjohtajana Anton toimi. Kokouksessa pohdittiin keinoja kitkeä julkisissa huveissa, kilpa-ajoissa ja nurkkatansseissa tapahtuvaa ”melkeinpä julkista juopottelua, mistä usein on seurauksena tappeluita ja huonoa elämää”. Poliisiviranomaisen välinpitämätön suhtautuminen valvontaan sai ankaraa kritiikkiä. Apua kieltolain noudattamisen tehostamiseen kaivattiin suojeluskunnan raittiusmielisiltä jäseniltä sekä maaherran ”lentävältä” raittiuspoliisiosastolta. Anton oli myös perustamassa Tammi I -nimistä raittiusseuraa Kirvesniemeen. Hän oli kieltolakivuosina ilmeisen tunnettu ja viinan keittäjien pelkäämä hahmo Kirvesniemessä ja laajemminkin, koska hänellä oli maaherran myöntämä lupa tehdä kotietsintöjä ”kieltolakirikosten selvillesaamiseksi”. Hänellä oli siis käytännössä poliisin valtuudet, jotka ulottuivat myös Lappeen kunnan alueelle - liekö Sudensalmen suunnalla tai Vehkasalossa epäilty olevan viinatehtaita. Jossain etsintätilanteessa Anton on ilmeisesti jopa ylittänyt valtuutensa. Ainakin syksyllä 1921 hänet oli tuomittu 100 markan (35€) sakkoihin ampuma-aseen varomattomasta käsittelystä erään hääjuhlan aikana.

Anton vuokrasi kesällä 1914 tilaltaan maapalstan Viipurista kotoisin olleelle lehtori K.A.Pohjakalliolle ja tämän vaimolle opettajatar Linda Pohjakalliolle, jotka vuoden 1915 talvikäräjillä hakivat kiinnitystä vuokravälikirjalle. Kyseessä oli ”maa-alue Viskarinlahden rannalla, jolla alueella nykyisin sijaitsee kauppias A.J.Pärnäsen omistama huvilarakennus. Vuokraalue käsittää alueen rakennuksen etelän puoleisesta lahdesta suoraan pellon aitaan, joka suorana kulkee rakennuksen itäpuoleisesta lahdesta vinottain tulevaan aitaan, arvioltaan noin 1 hehtaarin. Vuokra-aika on (50) viisikymmentä vuotta lukien heinäkuun 2:sta päivästä 1914 ja vuotuinen vuokramaksu on neljäkymmentä (40) markkaa [165 €], joka on vuotuisesti heinäkuun ajalla maksettava.” Vuokrajilla oli oikeus raivata palstaa kaunistamistarkoituksessa, mutta metsää haaskaamatta. Saunavastaksia sai ottaa tilan mailtakin sekä rantaa myöten käyttää tietä laivalaiturille.

Vaikka Anton oli saanut hyvät rahat Kilpiänsaaren tilusten myynnistä, eikä kaikki niistä kulunut Koivumäen ostoon, hän kuitenkin oli antanut talvella 1915 velkakirjan 3.000 markalle (12.300 €), jolle sen haltija sai hakea kiinnityksen Koivumäen tiluksiin. Seuraavana vuonna Lappeenrannan Säästöpankin kamreeri sitten toi tuon velkakirjan oikeuteen ja pankki sai kiinnityksensä. Koska ns. haltijavelkakirja oli pankilla, Anton oli siis velkaa pankille 3.000 markkaa.

Markan arvo romahti ensimmäisen maailmansodan, Venäjän vallankumouksen ja Suomen sisällissodan melskeissä jopa kymmenesosaan, eli 90 % neljässä vuodessa. Jos Antonilla vielä oli olemassa Kilpiänsaaren tilusten myynnistä käteisvaroja, pankkitalletuksia tai velkasaatavia muilta isänniltä, niin niiden reaaliarvo saattoi sulaa lähes olemattomiin. Toisaalta myös hänen velkakirjansa (pankkilainansa) saattoi sulaa hyvin pieneksi. Koska myös yksityiset velan myöntäjät ymmärsivät nopeasti muuttuvan tilanteen, niin jokainen pyrki noina aikoina perimään saatavansa pois. Usein velkakirjassa oli ehto, että se oli irtisanottavissa puolen vuoden varoitusajalla. Jos velka oli kiinnitetty tilaan, kuten useimmiten oli, saattoi tila joutua pakkohuutokaupattavaksi naurettavan pientenkin velkojen takia. Noina myrskyisinä aikoina oli parasta, jos oli velatonta kiinteää omaisuutta. Tietysti on mahdollista, että Kilpiänsaaren tiluksista saaduille kohtalaisen suurille summille on voinut olla muutakin käyttöä, vaikkapa vanhojen velkojen kuittaamista. Anton oli monessa mukana. Hänellä oli mm. osuus Wuoksenniska- ja Impi höyrylaivoista, joiden osto ja myynti tosin oli tuottanut voittoa. Erinäiset liiketoimet ovat kuitenkin saattaneet tuottaa myös tappioita. Antonilla oli selvästi myös joitain liiketoimia Viipurissa, koska hän oli vuonna 1900 vastustellut nimittämistään alaikäisten Anna Maria ja Edla Kilpiän holhoojaksi sillä perusteella, että hän asuu osan vuotta Viipurissa. Epävarmoina aikoina oli mahdollisuus tehdä sekä erittäin hyviä että erittäin huonoja kauppoja. Vuonna 1923 oli Etelä-Saimaassa uutinen, että Anton Kilpiän omistaja ”Kanerva”-lotja oli joutunut onnettomuuteen Lauritsalan salmessa. Höyrylaiva ”Salmi” oli vetänyt kahta lotjaa kapeassa salmessa, ja jälkimmäisenä tullut Kanerva oli kulkenut holtittomasti ilman kunnollista ohjausta. Niinpä vastaan tullut tervahöyry ”Urpo” ei pystynyt sitä väistämään vaan törmäsi sen kylkeen. Rahdin kuljettamisessa oli monenlaista riskiä ja se vaati käyttöpääomaa.

Vuonna 1925 järjestettiin Suomessa kunnallisvaalit, joista tuli Taipalsaarella melkoinen sotku. Ehdokaslistojen jättämisessä oli tehty joitakin muotovirheitä, minkä johdosta Anton Kilpiä ja Antti Kirvesniemi (Ala-Nihtilä) olivat jättäneet valituksen läänin kuvernöörille sekä vaatimuksen kunnallisvaalituloksen mitätöimisestä ja uusien vaalien järjestämisestä. Anton pystyikin vakuuttamaan kuvernöörin, joka määräsi vaalien uusimisen. Uusintavaalit saatiin uusittua vasta keskuslautakunnan jäsenille kullekin asetetun 5000 markan (1.700 €) uhkasakon vauhdittamina huhtikuussa 1927. Anton ei kuitenkaan päässyt enää vaaleihin osallistumaan, vaan kuoli helmikuun lopulla 1927, 55-vuotiaana. Anton oli ollut käymässä Helsingissä ja vilustunut matkalla. Tauti oli edennyt keuhkokuumeeksi, johon Anton pian menehtyi.

Monitoimimies Kasper Kilpiä

Vain pari kuukautta kevään 1935 tulipalon jälkeen seurasi uusi, toki astetta pienempi epäonni. Kun Kasperin hevosta oltiin viemässä kaivolle juomaan, hyökkäsi sen kimppuun talon suurikokoinen karju. Mistä lie sika kiukustunut, mutta se viilti torahampaillaan hevosen vatsaan niin suuren haavan, että sisälmyksiä valui ulos. Hevonen kuoli hetken matkaa pakoon juostuaan. Tarina ei kerro, päätyikö karju ruokapöytään heti vai vasta jouluna.

Kasper oli myös innokas ammunnan harrastaja ja metsästäjä. Vielä 1970-luvulla hän osallistui Vehkataipaleen hirviporukan jahteihin. Kasper oli talvisodan aikoihin hairahtunut omatoimiseen hirvijahtiin38, ilman asianmukaisia lupia. Hirvi kellistettiin Ampujalan Viki Saksasen kanssa yhteistyössä, ja lihat piilotettiin. Toimeliaana ja periaatteiden miehenä Kasper oli ajoittain kuitenkin suututtanut muita kyläläisiä. Nytkin oli eräälle rengille kertynyt sen verran kaunaa, että tämä oli ilmoittanut poliisille Kasperin yksityisestä hirvijahdista ja kertonut myös lihojen piilopaikan. Käräjäreissuhan siitä tietysti tuli, nasakat sakot sekä kahden vuoden metsästyskielto. Kasper oli hakenut vaimonsa Tyyne Hilja Lönqvist’in (s.1908) Säkkijärveltä, missä häät myös järjestettiin 8. huhtikuuta 1933. He saivat yhdessä neljä lasta: (1) Antti Ilmari (s.1936), (2) Eeva Liisa (s.1938), (3) Leena Mari (s.1941) ja (4) Maija Kaarina (s.1944). Kaikki tytöt lähtivät kotoa 1960-luvulla, Eeva Tampereelle, Leena Lappeenrantaan ja Maija Porvooseen. Antti siis jäi Koivumäelle ja hänestä tuli talon isäntä vuonna 1969 tehdyllä tilakaupalla ja eläkesopimuksella. Kasper Kilpiä ymmärsi, että maataloudessa oli paljon kehittämisen varaa. Uusilla menetelmillä, koneilla ja tuotantokasveilla voisi omaa sekä koko maatalousyhteisön toimeentuloa ja hyvinvointia kohentaa merkittävästi. Niinpä Kasper kokeili tiluksillaan mieluusti kaikenlaista uutta ja halusi myös jakaa kokemuksiaan maamiesseuran kokoontumisissa. Hän luennoi usein mm. karjan ruokinnasta ja tietysti viljelyn mekanisoinnista. Anton Kilpiä oli toiminut Taipalsaaren maamiesseuran puheenjohtajana, ja kun tämä vuonna 1927 kuoli, valittiin Kasper hänen seuraajakseen.

Heti sotien jälkeen Koivumäelle hankittiin traktori, jossa oli aluksi rautapyörät. 1950-luvun alussa Kasper ja Viskarilan Veikko Hirvonen hankkivat leikkuupuimurinkin. Jotkut koiranleuat nimittivät itsekulkevaa puimuria julmuriksi, koska se jätti arvokkaat oljet peltoon. Myöhemmin 1950-luvulla Kasper jopa rakenteli Antti-poikansa kanssa itsevetävän peräkärryn, missä oli lisäksi vinssi ja nostopuomi - oiva laite metsätöitä helpottamaan. Koivumäellä (Ätällä) viljeltiin tavanomaisten viljelykasvien lisäksi myös sokerijuurikasta. Lypsykarjaa oli 60-luvulla puolisen tusinaa, kuten useimmissa muissakin Kirvesniemen taloissa. Antti Kilpiä ei enää jatkanut isänsä ja isoisänsä tapaan aktiivista yhteiskunnallista toimintaa, vaikka olikin mukana monenlaisessa kylän sisäisessä yhteistoiminnassa. Hän keskittyi kuitenkin enimmäkseen oman tilan hoitoon. Koivumäki on saanut vanhan perinnenimensä Ätän uudelleen viralliseksi nimekseen, ja se on edelleen Kilpiän suvun hallinnassa.