DNA-testi

Kun en muutakaan keksinyt, niin teetin uteliaisuuttani FamilyTree DNA:lla ko. testin.

Jos joku haluaa tutustua tarkemmin DNA-sukututkimukseen ja sen tekemiseen, siitä on kirjoittanut varsin kattavasti kotisivuillaan sukututkija Ahti Kurri. Kurrin sivustolla voi tutustua niin DNA-testien teettämiseen kuin testien merkitykseen sukututkimuksessa. Tutustu siis tarkemmin DNA-tutkimukseen osoitteessa: https://www.kurrinsuku.net/1

Testi kertoi seuraavaa:
Kuulun suomalaisten miesten haploryhmään I (”Iivarin poikia”)
Noin 29 % suomalaismiehistä kuuluu haploryhmään I (”Iivarin poikia”). Poika, joka tämä mutaation sai, syntyi Balkanilla 25–30 000 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö oli laajimmillaan. Sieltä haploryhmä levisi vuosituhansien kuluessa länteen ja sitten pohjoiseen, kun ilmasto lämpeni ja jään reuna pakeni.
Suomalaiset kuuluvat haploryhmään I1, joka syntyi oletettavasti Pohjois-Ranskassa. 5000-6000 vuotta sitten haploryhmä oli Tanskan salmien luona ja siirtyi siitä Ruotsiin. Suomeen tätä germaanis-skandinaavista asutusta levisi useana aaltona, jo ennen viikinkiaikaa. Suomen yleisin I-alaryhmä on I1d3a, joka on ilmeisesti syntynyt jo Suomen kamaralla.

Kuvassa migraatioreitti

Alkukodista  Pohjolan perukoille

Siis isän puolen suku on tullut lännestä

Risto Kilpiä