Mikkojen sukuhauta Taipalsaaren hautausmaalla). Kuvan keskellä taloustirehtööri Mikko Kilpiä ja vaimonsa Eeva os. Laukniemi.
Oikealla ylhäällä Mikon lapsista Saima, joka kuoli kahden viikon ikäisenä. Alapuolella poika Mikko, joka eli vajaat viisi kuukautta.
Vasemmalla ylhäällä poika Jalmari, joka oli naimisissa Simforosa Wolkoffin kanssa.
Simforosa ei ole kuulemma lähisukua kaupungin Wolkoffeille ja hänen hautansa tavallaan vartioi kreikkalaiskatollisten hautausmaata.
Heillä oli yksi lapsi Mikko Juhani, joka eli elämänsä Simforosalta perityllä Tullin tilalla Tullisalmen suulla sen länsirannalla.
Mikolla ja hänen vaimollaan Leenalla oli kaksi lasta poika Mikko Erik ja tytär Marianne.
Mikko Erikiltä jäi kaksi tytärtä, joten suvun Mikkojen tarina päättyi häneen ainakin toistaiseksi.
Tarinahan alkaa Mikko Juhonpojasta, joka syntyi Paarmalassa 29.1.1839 ja oli naimisissa Eeva Stina Kurkaan kanssa. Eeva Stinan esi-isähän oli puolalainen kenraali, joka
oli 30- vuotisen sodan jälkeen sotavankina Suomessa mutta ei naisen takia malttanutkaan vankeuden jälkeen palata
takaisin Puolaan. (Kurkaan suku on oma tarinansa.)
Sukuhautaan on haudattu myös tytär Elsa. Muita tyttäriä olivat Vilhelmiina (Mia) Kunnassalo, Iida Maria Sarko, Lyyli Tiainen Aune Mirjam Nissinen.
Mikko koulutti kaikki lapsensa ja he kävivät kaikki vähintään keskikoulun, joka tuohon aikaan ja Paarmalasta käsin oli aika harvinaista.
Kuuluisin tyttäristä lienee Mia Kunnassalo, joka toimi matikan opettajana tyttölyseossa.
Toinen Taipalsaaren hautausmaalla oleva Kilpiän sukuhauta on Antti Kilpiän, Anton Kilpiän ja Kasper Kilpiän perhehauta.
Hautaan on haudattu myös Antonin nuorena kuollut poika Vilho. Antin vaimo Eeva Salomonintytär oli myös Kilpiä. Antonin lisäksi heillä olivat pojat
Salomon ja Antti. Anton oli vihitty Vilhelmiina Pylsyn kanssa ja heillä oli lapsina Vilhon lisäksi poika Kasper sekä tyttäret Siiri, Kerttu, Martta, Hanna ja Suoma.
Myös Pylsyt ovat mukana Kilpiän suvun sukuluettelossa. (Bertta). Anton möi Kilpiänsaaren Honkalan tilan ja osti Ätän tilan Kirvesniemen kylästä.
Kuten pikkuserkkunsa Mikko myös Anton huolehti tyttäriensä koulutuksesta. Asiasta löytyy Suoma Lappalaisen muistelma suvun kotisivuilta.
Antonista samoin kuin Mikosta voi lukea lisää mm. kirjoista Taipalsaari ja Taipalsaari 1918.
Myös Antonin poika Kasper hoiti kunnallisia luottamustehtäviä. Itsekohtaisesti törmäsin Kasperiin, kun hän toimi maaoikeuden lautamiehenä eräässä
yksityistietoimituksessa Merenlahdella. Myös Kasper huolehti tyttäriensä koulutuksesta. Kasperin jälkeen Ätän tilan isännyydestä vastasi poikansa Antti.
Kolmas Kilpiöihin liittyvä sukuhauta Taipalsaaren hautausmaalla on Heikkosten sukuhauta. Kuva on osa suuremmasta sukuhaudasta.
Hautausmaalla hauta löytyy helposti suuren harmaan ristin ansiosta. Maria Salomonintytär Kilpiä vihittiin 16.4. 1873 Mikko Heikkosen kanssa.
Mikko oli Taipalsaarella suuri vaikuttaja. Hänellä oli mm. kaksi kauppaa.
Minulla on Heikkosen suvun osalta selvitys pahasti kesken. Sen verran tiedän, että Ida vihittiin Henrik Tikkalan kanssa, Evert Signe Eriksonin kanssa,
Maria lappeenrantalaisen kauppiaan Adam Kuukan kanssa ja Selma kappa-apulaisen Kalle Laitilan kanssa.
Seuraava hauta löytyy Räihänmäeltä eli Nuijamaan hautausmaalta. Johan Taavetinpoika Kilpiä oli naimisissa Ida Maria Wakkilan kanssa.
Wakkilat on nuijamaalainen mahtisuku. Johanin isä Taavetti toimi signalistina Saimaan kanavalla. Johanin ja Idan kahdeksasta lapsesta kolme kuoli nuorena.
Aino oli naimisissa Hugo Kauppisen kanssa, Kaarlo Maila Lehdon kanssa, Martta Arvo Ollin kanssa sekä Lyyli Rontun kanssa ja heistä ei ole juuri muuta tietoa.
Poika Vilho Johannes on muuttanut 17.12.1936 Ihantalasta Säräisniemen (nyk. Vaala) seurakuntaan. Hän toimi konemestarina Pelson vankilassa.
Vilho oli naimisissa apulaiskanslisti Ilona Vieno Annikki Laitisen kanssa. Heillä on viisi lasta; neljä poikaa ja tyttö Aino Inkeri. Pojista Juhani Vilholla on kolme poikaa ja
tytär Aino Inkerillä (nyk. Huurinainen) kaksi poikaa ja tyttö. Ilmeisesti suku on laajentunut, sillä luin netistä syntyvyydestä kymmenisen vuotta sitten, että Kilpiä-suvun
syntyvyys on suurin Vaalan kunnassa.
Kesällä 1964 maanmittausharjoittelija jouduin mittaamaan pioneerien juuri rakentamaa tietä Kyläniemeen. Mittaryhmä aitan portailla.
Meidät majoitettiin Kokkopaloon Edvin Suikan omistamaan taloon. Vasta 50 vuotta myöhemmin keksin, että olimme asuneet sukulaistalossa.
Ja suvun kannalta minkälaisessa??!!??
Helena Eliaantytär Kilpiäin, joka on isoisäni isoisän sisko, on vihitty Aatami Laurinpoika Suikan kassa. Heillä oli poika Aatami Aataminpoika, jonka poika Edvinin isä
Elias on. Elias on siis isoisäni Robertin (samoin Mikon ja Antonin) pikkuserkku.
Leena Hulkkonen os. Suppanen selvitti ansiokkaasti Vilhelmiina Eliaantytär Suikan nyk. Valtonen jälkeläisiä.
Kiittäessäni häntä totesin, että sukutaulukkoon antaisi hienon säväyksen myös appivanhemmat. Hän totesi saaneensa sukulaisista tarpeekseen selvittäessään
puolessa vuodessa Vilhelmiinan jälkeläiset mutta kertoi kuitenkin miehensä vanhemmat Sulo ja Aino Inkeri Hulkkonen os. Ahokainen.
Heti tärppäsi, sillä Sulon sisko Siiri on minun tyttäreni pojan Mikon isän Jussi Kilon isoäiti.
Hilma Eliaantytär Suikka avioitui Kalle Petter Törrösen kanssa. Heillä oli 3 lasta; Enni Elma, Ilmi ja Vilho. Kalle mestattiin Pulkkaniemessä vuonna 1918 ja on
haudattu sinne vaikka nimeä ei muistopaadessa olekaan. Hilma kuoli samana vuonna synnytyksenjälkeisiin vaivoihin.
Lapset jäivät Elias ja Anna Liisa Suikan hoiviin. (Mikko?)
Enni Elma avioitui Soini Myöhäsen kanssa. Myöhäset ovat tulleet evakkoon Metsäpirtistä, jossa olivat toimineet Laatokan kalastajina. Heillä on yksi tytär Marja-Leena.
Ilmi Törrönen avioitui Nestori Keijosen kanssa. Heillä oli 9 lasta, joista Pertti Keijosen poika Jarkko on naimisissa Tanja Muston kanssa, mikä tekee Airi Mustosta suvun
anopin (Airi Musto on pitkään toiminut Lappeenrannan Seudun sukututkimusyhdistyksessä ollen mm. sen hallituksen jäsen).
Pertin sisko Irja on puolestaan tyttäreni 1. anoppi sillä tyttärelläni ja Irjan pojalla Samulilla on poika Joni Markus.
Vilho Törrönen oli puolestaan naimisissa Kirsti Ahosen kanssa. Heillä on kolme lasta Matti, Markku ja Mirja. Markku on seudulla tunnettu kalastaja.
Mirja Liisa avioitui Jukka Ilmari Poralin kanssa. Heidän tyttärensä Tiina Hannele on aviossa Juha-Pekka Strömin kanssa, jonka äiti on
Eija Kaarina Paulintytär Kilpiä s.22.8.1956 Joutseno.
Iita Elina Eliaantytär Suikka oli naimisissa Nestor Keijosen veljen August Keijosen kanssa. Heillä oli ainakin 6 lasta.
Edvinin lapsista Oili avioitui Raimo Häkkisen kanssa. Heidän tyttärensä Teija meni naimisiin Tuppilaan Lappeelle Jari Laihasen kanssa, joiden tyttärellä
Nina Kristiinalla on yhteinen lapsi Senni Tytti Kaarina Kilpiä veljeni Maurin pojan Jussin kanssa.
Maila Suikka avioitui Paavo Mytyn kanssa. Paavosta päästäänkin veljeensä Raimo Juhantilaan, joka on siis sukumme lanko. Kuten tiedämme heidän juurensa ovat Säkkijärvellä, mistä päästään mutkien kautta vaimoni Railan sukuun Ylä-Outisiin.
Edvinin tytär Lea Sointu Onerva avioitui Pekka Rainer Myöhäsen kanssa ja hänen isänsä on Teodor Myöhänen Soini Myöhäsen veli.
Evert Eliaanpoika Suikka avioitui Anna Lyydia Kekäläisen kanssa. Anna Lyydian esivanhemmista; Susanna Juhontytär Kilpiä s. 10.12.1747 avioitui Yrjö Muukkosen kanssa
Muukkolan kylästä. Tytär Maria avioitui Pehr Laukniemen kanassa Saikkolan kylässä. Heidän tyttärensä Anna Catharina avioitui Esaias Ampujain kanssa
Ampujalan kylässä, joiden tytär Maria puolestaan avioitui Juho Puton kanssa Ruokolahden Puttolassa. Heillä oli kolme lasta 2 poikaan ja tytär Anna Maria, jota vietiin
Ruokolahden Kekäleenmäelle Simo Kekäläisen vaimoksi ja joiden lapsi Anna Lyydia on.
Evertillä ja Annalla on lapset Liisa Anneli ja Seppo Sakari. Liisa on naimisissa Puumalassa Kalevi Kiljusen kanssa. Seppo avioitui Pirkko Irmeli Lindin kanssa.
Pirkon isoisän Ivar Lindin äiti on Helena Viuhkoin, jonka esiäiti Anna Eskelintytär Viuhkoin os. Kilpiäin s. 22.5.1765.
Pirkon isoäiti Vilhelmiina Saikon esiäiti Anna Eskilintytär Soukkio os. Kilpiäin s. 31.7.1788.
Sepolla ja Pirkolla on viisi lasta, joista yksi kuollut ja heillä on yhteensä 4 Kilpiä-sukuista esivanhempaa.
Seppo Kilpiä