Muistoja lapsuudesta

Vanha navetta

Meidän vanhasta navetasta en paljon muista. Sen kuitenkin muistan, että käymälä oli sen toisessa kerroksessa ja alapuolella oli karjalantala. Muistan käyneeni siellä mummoni Iida Marian kanssa. Käymälässä oli kaksi osastoa miesten (kaksi reikää) sekä naisten ja lasten osasto (iso ja pieni reikä).

Kukon pöllytys

Tämä tapahtui varmaan uuden navetan rakentamisen aikaan. Kanat kulkivat vapaana kartanolla ja näitä vartioi myös kukko. En tiedä pitikö kukko Makea uhkana itselleen vai mikä siinä oli. Joka tapauksessa kukko antoi Makelle kunnon pöllytyksen tämän lähestyessä kanalaumaa. Minä olin sen verran isompi, että sain olla kukolta rauhassa. Kun kysyin Makelta muistaako hän kukon pöllytyksen, Make vastasi, että muistaahan hän. Se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen pöllytykseen, minkä hän sai naapurin (Ämmämäen) kukolta.

Serkkujen vierailut

Parhaiten tuntuu jääneet mieleen tapahtumat, jotka poikkeavat normaalista elämänmenosta. Näitä ovat mm. serkkujen vierailut. Nyt kun tietää asiat tarkemmin, niin hehän eivät olleet isän serkkuja, koska olivat Robertin sukulaisia mutta mielellään he meillä kävivät. He olivat Taavetti Kilpiän jälkeläisiä.

Ensimmäistä vierailua en kyllä muista, mutta siitä jäi minulle ikuinen muisto. Kyseessä oli Pauli Kilpiän nuori perhe, johon kuului minua vähän nuorempi Ritva-tyttö. Olimme hänen kanssa telmineet ja juosseet tuvassa ja minä olin kompastunut maton reunaan ja lyönyt kasvoni sängyn reunaan seurauksella, että huuleni halkesi. Sitä käytiin paikkaamassa Kaukaan sairaalassa. Muistoksi jäi ikuinen arpi.

Myös Hilkka ja Tauno Kumlander vierailivat meillä kerran. Muistan, että heillä oli mukana appelsiineja ja kun Hilkka kuori sen veitsen avulla, niin häneltä syntyi kuorista kaunis kukkanen. Minäkin sain yhden appelsiinin ja yritin kuoria samalla tavalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Meidän Antilla oli pakotusta ranteissa eli reumatismia. Tauno neuvoi, että kun pujon varren käärii ranteiden ympärille, niin siitä saa helpotusta pakotukseen. Tämän jälkeen näin varsin usein Antilla pujot ranteissa. Ilmeisesti apua tuli.

Useimmin meillä vieraili kaimani Seppo Kilpiän perhe. Osittain se johtui siitä, että Sepon vaimon Helvin sisko asui Lauritsalan Luukkaalla. Heillä oli myös Seppo-niminen poika. Hänen kanssaan käytiin luistelemassa Veistonkallion kivilouhoksella. Juniori Seppo kuoli nuorena.

Evert-sedän vierailun muistan hyvin, sillä hän toi tullessaan minulle sukset. Ne olivat minulle liian pitkät, mutta pianhan nekin katkesivat. Evert vakuutteli, että kun minä lähden aikanaan opiskelemaan Helsinkiin, minun on tultava heille asumaan. Lähdin aikanaan opiskelemaan, mutta Evertin kuoltua ei kukaan tiennyt hänen lupauksistaan. Onneksi jo toisena vuonna pääsin teekkarikylään asumaan.

Maikki-täti eli Taavetin vaimo Maria vieraili myös yhtenä kesänä viikon verran meillä. Muistan, että vaikka oli lämpimiä kesäpäiviä, hän oli aina viluissaan. Nämä vierailut tapahtuivat vanhan tuvan aikaan. Uuden tuvan aikaan meillä puolestaan vierailivat äidin serkut perheineen. Heistä Matista tuli minulle läheisin. Matti oli innokas valokuvaaja, joka kehitti itse ottamansa kuvat. Hänen luonaan sain asua, kun olin karsintakursseilla Teknilliseen korkeakouluun. Hän toimi myös bestmannina häissäni.

Toisen serkun Teuvon, kutsuttiin muistaakseni Mikoksi, vierailusta muistan sen verran, että hän rouskutteli kalat ruotoineen.

Myös Keku, Virpi Hilkantytär Kumlander, oli meillä kerran viikon verran kylässä. Hän oli innostunut eläimistä. Hän heräsi, joka aamu äidin mukana navettaan, ja auttoi äitiä siellä tehtävissä askareissa. Myös Liisulla, meidän hevosella, hän ratsasti innolla. Liisu oli rahtihommissa meidän ruuan takuumies 1950-luvulla. Liisu

Suurkisat 1956

Matti-serkku ja Keku vierailivat meillä suurkisavuona 1956. Tiedän sen omista valokuvistani. Iholleni on jäänyt päivetysjäljet suurkisoissa käyttämästäni paidasta. Suurkisat olivat minulle mieleen jäänyt kokemus Pallokentällä suoritetun joukkovoimistelun lisäksi Linnanmäkineen ja Olympiastadioneineen. Myöskään marssi Kauppatorilta Pallokentälle sateisessa viileässä säässä ei unohdu. Keli oli suorastaan kurja. Meitä oli matkalla linja-autolastillinen Lauritsalan Kisan väkeä. Matkan aikana muuan Arvi Lind piti huolen siitä, että äitiä ei ehtinyt tulla ikävä. Tarinaa riitti.

Sotakavereiden vierailut

Vanhan tuvan aikaan meillä vieraili pari isän sotakaveria. Toinen heistä oli Jimi Hälikkä. Hän oli avustanut isää mm. Kannaksen halkijouksussa kesällä 1944. Isä oli uimataidoton, kuten minäkin. Jimin avustuksella he olivat ylittäneet mm. Vuoksen. Hänen vierailunsa jäi mieleen, että hän toi mukanaan koiranpennun, joka sai nimekseen Jimi. Koirasta tuli meille pitkäaikainen pidetty perheenjäsen. Toisen sotakaverin nimeä en muista, mutta hän yritti tulla meille taksilla talvisaikaan ja melkoisessa laitamyötäisessä. Pobeta-taksi oli pääsyt Oromäen alas ja sitten juuttunut ennen Oro-ojaa. Vieraiden takaisin lähtiessä isä valjasti Liisun ja lähti auttamaan. Herrat epäilivät Liisun voimia, mutta niin Pobeda pääsi mäen päälle, että heilahti.

Sotajutut

Vielä 50-luvun alkupuolella aina kun kaksi tai useampi ukko kokoontui. niin jutut jossain vaiheessa kääntyivät sotaan ja niitä tarinoita riitti. Tuohon aikaan ei ollut televisioita, joten tarinoimaan kokoontuminen oli varsin yleistä. Me nukuimme velipojan kanssa tuvassa eli samassa tilassa, missä ukot tarinoivat ja juttuja tuli pakosti kuunneltua. Minulle tämä aiheutti painajaisunia ja heräsin usein siihen, että ryssä hyökkäsi milloin mistäkin suunnasta taloamme kohti. Turvaa piti hakea Antin vierestä, joka sitä mukisematta antoikin.

Meidän sonni

Hemmi_ja_sonni Hemmi oli meidän viimeinen palvelija. Hänen jälkeensä äiti vastasi yksin karjan hoidosta.

Meillä oli kylän ainoa sonni, jolla töitä riitti. Kerran oli taas joku naapuri tuonut lehmänsä astutettavaksi. Minä tietysti tarkkana paikalla ja selostin ”jo näkkyy”. Isä vihastui kauheasti ja hääti minut paikalta. Jälkeenpäin ihmettelin kauheasti, että mistä moinen, enkä sen jälkeen enää päässyt tilanteita seuraamaan.

Kun sonnista aikanaan luovuttiin, olivat sonnitkin muuttuneet seminologeiksi ja he liikkuivat yleensä kuplavolkkareilla.

Kanojen lisääminen

Kanoja yritettiin lisätä panemalla yksi kana hautomaan paria kymmentä munaa. Tipuja syntyikin. En muista oliko niistä montakaan kanaa. Pääasiassa ne olivat kukkoja, jotka vielä pääsivät kerran karkuun ja osa kuoli viereiseen virtsakaivoon. En muista syötiinkö meillä broileripaistia vai tapettiinko kukkopojat muuten vain.

Emakot

Meillä oli ainakin kaksi emakkoa. Ensimmäisellä kerralla epäonnistuttiin täysin. Kun emakkoa ei oltu mitenkään eristetty, niin se söi kaikki synnyttämänsä porsaat. Toisella kerralla oltiin viisaampia ja otettiin porsaat pois emakon karsinasta, kun siinä olisi käynyt samalla tavalla. Porsaille tehtiin oma kasina, joka tuotiin tupaan uunin viereen. Porsaita syötettiin tuttipulloilla mutta niistä taisi jäädä henkiin ainoastaan yksi. Saihan siitäkin joulukinkun. Tuoksu tuvassa oli melkoinen. Me Maken kanssa nukuttiin yömme rauhassa parin metrin päässä porsaista.

Sattumuksia

Isällä oli sotasaaliina tuotu pieni pistooli. Sitä käytettiin meillä, kun sikoja teurastettiin. Meille lapsille ruhosta löytynyt kuula oli tietysti suuri aarre. Kuinkas sattuikaan. Veljeni Mauri sattui nielaisemaan kuulan. Pari päivää potasta veljeni jätöksiä tutkittiin tarkasti, kunnes kuula löytyi. Tähän Make ”Anna mie syön sen uudelleen”!

Olimme heinätöissä Suurella niityllä lähellä Imatran Voima Oy:n sähköpylvästä myöhemmin jaossa Viljolle jääneellä pellolla. Olin 5-6-vuotias ja minulla oli tietysti oma harava. Äkkiä huomasin hiiren vilistävän sänkien välissä. Huitaisin haravalla. Hiiri pääsi pakoon, mutta harava katkesi. Ja siitäkös alkoi mahtava parku. Minua lohdutettiin, että korjataan harava illalla, minkä Antti sitten näppärästi tekikin.

Meillä oli laidunmaista pulaa ja kaikki mahdolliset paikat käytettiin tarkasti, kuten mm. kujaset. Muualla oli tiellä portit, mutta Veistonkallion reunalta ne puuttuivat. Meidät muksut komennettiin tietysti paimeneen. Se, jos mikä tuntui ikävältä hommalta. Istua nököttää yhdessä paikassa. Yhden paimenvuoron aikana muistan kuitenkin kuorineeni äidille vispilän tarpeet.

Kotipellolla ja saunapellolla oli muutamia viljelyn kannalta haitallisia kiviä. Kun meille alettiin rakentaa uutta taloa, niin nämä kivet hyödynnettiin sokkelin täytteeksi. Isä oli armeijassa käynyt pioneerikurssin, joten hän hallitsi myös kivien räjäytyksen. Olimme saunapellolla räjäyttämässä yhtä kiveä ja lähin suojapaikka oli riihi, jonka taakse menimme. Tultuamme räjäytyksen jälkeen takaisin meillä oli vastassamme siskoni Arja, joka kädet levällään iloisena selitti ” Kyllä kivet lentelivät”. Meiltä oli jäänyt pihan suunta varmistamatta. Voi sanoa, että Luoja varjeli.

Muuttaessamme vanhasta talosta uuteen, joitakin asioita jäi huomaamatta hieman leväperälle. MM. isän haulikko ja siihen liittyvät panokset olivat jääneet hieman unholaan. Minua nuoremmat veljeni Make ja siskoni Arja keksivät aseen ja tietysti heti sitä kokeilemaan. Ilmeisesti ruuti oli päässyt ajan myötä kostumaan, sillä ase ei lauennut. Miten saada panos pois piipusta? Ei muuta kuin lyömään vasaralla sitä piippuun päin!!!. Onneksi tässä vaiheessa isä keksi heidät.

Meidän Antilla oli tupakat säilössä tuvan komerossa. Kerran hän huomasi, että yksi aski puuttui ja teki siitä numeron, vaikka ei yleensä pienistä puuttunut lasten tekemisiin. Minä olin silloin n. 13-14-vuotias ja epäilyt tietysti kohdistuivat minuun, kun olin lapsista vanhin ja muutenkin sopivassa iässä. (Se en ollut minä ja voin sanoa, että en ole vieläkään polttanut ainuttakaan henkäystä nyt jo 77-vuotiaana). Jossain vaiheessa meidän nuorimmat erehtyivät menemään vessaan. Syylliset paljastuivat, kun äitini sattui kuuntelemaan heitä oven takaa. Nuorin veljeni Mauno oli silloin n. 6-vuotias. Hänkin oli mukana askia tuhoamassa.

Uimakouluun lähtö

Olin lähdössä uimakouluun, kun meillä tuli jotain kähinää penskojen kesken. Isä hermostui tästä ja kielsi minulta uimakouluun menon. Osasyynä kieltoon oli varmasti se, että häntä pelotti päästää minua moiseen kouluun. Seuraavana vuonna Make ja Arja pääsivät kouluun ja he oppivat uimaan. Minä en osaa uida vieläkään.

Kaurapellossa uinti

Isäni oli yllättänyt serkkuni Virpin uimassa tyttölauman kanssa Oromäen rinteellä olevasta kaurapellosta. Tytöillä oli hauskaa. Isä ei kuitenkaan asiaa oikein ymmärtänyt ja antoi Virpille koivurieskaa. Virpi ei tietenkään selkäsaunaa hyväksynyt, vaan seurasi isää aina puolen kilometrin matkan kotipihalle saakka haukkuen tätä kaikella osaamallaan tavalla naama punaisena ja itkua vääntäen. Virpi oli tuolloin n. 10-vuotias.

Sairastelut

Olin penskana usein sairas ja minulla oli myös kuumetta. Muistan, kun sairastelun jälkeen yhtenä kauniina talvipäivänä pyysin päästä ulos. Pääsinkin. Mättelin aikani lunta ja kun hetkeksi pysähdyin jo minut haettiin sisälle. Aikanaan minut vietiin tohtori Platanille, joka tutki minut ja määräsi minulle pullollisen Benuton-nimistä lääkettä. Lisäksi minua kävi piikittämässä terveyssisar Kerttu Huttunen. Saamani kuuri oli tehokas, sillä sen jälkeen en sairastanut kuin aasialaisen influenssan ja loput taudit ovatkin lähes järjestään itseaiheutettuja.

Laskiaisajelut

Olin kansakoulun ekaluokalla, kun opettajamme Mirjam Issakainen ehdotti laskiaisajelulle lähtöä ja kysyi tiesikö joku sopivaa reittiä tähän tarkoitukseen. Minä olin tietysti heti käsi pystyssä ja esitin reittiä, joka kulki kotitalon ja Veiston ohi takaisin koululle. Potkukelkka oli tuolloin yleinen kulkuneuvo ja se oli lähes jokaisella ja ei muuta kuin matkaan. Matkalla oli Oromäki, josta sai hyvät kyydit. Mäen päällä tehtiin juna ja sitten laskemaan. Mäessä oli mutka ja vaikka yksin laskiessa se ei tuottanut ongelmia, niin juna kuitenkin kaatui. Ei muuta kuin homma uusiksi ja sama juttu. Nurin mentiin. Tultuamme meidän kohdalle äiti huomasi ikkunasta meidän tulon ja pyysi koko porukan sisään mehulle.

Äiti ja Mirjam ystävystyivät ja kun meitä oli neljä lasta ja vielä sopivin välein, niin Mirjam huolehti siitä, että hän opetti meitä kaikkia neljää lasta kaksi ensimmäistä vuotta ja näin samat laskiaisajelut toistuivat kahdeksan vuoden ajan. Kerran äiti laittoi minua viemään Mirjamille kotiin pullollisen ternimaitoa. Mirjam oli mukana myös minun lakkiaisissani.

Heinien haku

Olimme isän kanssa heiniä hakemassa suurniityn ladosta. Mennessä ladolle oli umpihanki. Tullessamme ladolta kuorma kaatui kaksi kertaa jo ennen Oro-ojaa. Hanki vain petti reen jalaksen alta toiselta puolelta ja niin kuorma keikahti.

Talon työt

Tilan jakojen jälkeen työvoimaa talossa oli vähän, jopa piiasta joka vastasi tilan karjasta jouduttiin luopumaan. Äiti hoiti karjan. Niinpä me penskat heti kun kynnelle kyettiin, jouduimme osallistumaan talon töihin. Karineiden haravoimisesta se alkoi. Joskus piti olla paimenessa ja kun voimia tuli lisää alkoi heinän ja viljan seivästäminen. Viljaa aloin niittää 13 vuotiaana ja sitä hommaa sitten riittikin niin kauan kuin meillä yleensä viljaa viljeltiin.

Oppikouluun pyrkiminen

Lauritsalan yhteiskoulu oli toiminut vuoden verran Kaukaan kansakoulun tiloissa. Jopa silloinen opettajani Väinö Toivonen kehotti minua pyrkimään oppikouluun. Pyrinkin, mutta voi sitä harmin ja itkun määrää, kun minua ei valittukaan suoraan kouluun, vaan olin viimeinen tai toiseksi viimeinen varalla. Esteri-täti yritti lohduttaa minua ”Turhaan se Seppo sinne oppikouluun pyrkii, kun ei siellä pärjää paremmatkaan”. Paremmalla hän tarkoitti siskonsa poikaa Heikkiä, joka varsin nuorella iällä löytyikin kellumasta Helsingin kolera-altaasta.

Meille oli jo jaettu kansakoulun viidennen luokan kirjoja, kun luokan varalle jääneet tytöt tulivat hakemaan minua oppikoulun puolelle. Yllätys oli suuri, mutta vähän harmitti, kun piti luopua ihan luettavan näköisestä lukukirjasta. Sitten alkoikin kirjojen osto kirjakaupasta ja ylioppilaaksi pääsin kahdeksan vuoden jälkeen vain kerran ehdot saaneena.

Mauno-veljen syntymä

Oli heinäkuun kolmas ja sattumoisin myös vaalipäivä vuonna 1951. Äitini oli viimeisillään odottaessaan lasta ja isä ja äiti menivät Liisulla (meidän hevonen) äänestämään. He palasivat nykyisen Otavankadun kautta. Otavankatu oli siihen aikaan kapea kärrypolku ja isä onnistui ajamaan kannon yli seurauksena, että synnytys käynnistyi ja äiti jouduttiin viemään kaupungin synnytyssairaalaan Linnoitukseen. Noin seitsemän aikoihin illalla lensi lentokone kaupungin yllä ja me lapset nauroimme, että nyt se pudotti meille sisaren. Kohta soikin puhelin ja meille ilmoitettiin, että poika oli syntynyt. Naureskeltiin, että poika taitaa olla ministeriainesta kun syntyi vaalipäivänä.

Muistan, että meillä syötiin kakkua ja pullaa monta viikkoa veljen syntymän jälkeen. Siihen aikaan oli tapana, että naapurit ja sukulaiset muistivat rotinoilla vastasyntynyttä.

P.S. Me kaikki kolme veljestä synnyimme Linnoituksen synnytyssairaalassa. Siskomme Arja jouduttiin hakemaan lastenklinikalta Helsingistä.

Helsingin olympialaiset

Isä ja äiti pääsivät Iivari-sedän kyydillä käymään olympialaisissa. Mukaansa he ottivat velipoika Mauri. Palattuaan Make oli muuttunut neekeriksi. Menomatkalla Make oli Lapinjärven kohdatta tipahtanut autosta. Lapinjärven kohdalla oli järvessä ollut jotain ponttoneja ja Make oli kurkottunut niitä katsomaan ja samalla painanut ovenkahvaa ja pudonnut kyydistä. Takaovet aukesivat siihen aikaan taaksepäin ja kun kahvaa painoi, niin ovi lennähti selälleen. Onneksi vauhti oli hiljainen ja tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja soraihottumalla.

Samaan aikaan Armi Kuusela palasi Miss Universum retkeltään Suomeen ja porukat kävivät Armia vastaanottamassa. Siinä kaaoksessa isä kehui ylpeänä päässeensä lähes kosketusetäisyydelle Armista.

Seppo Kilpiä