Tiedustelupartio Vehkataipaleelle

Eino I Parmasen kirjassa Vapaussodan Tapahtumat, joka kertoo Karjalan Armeijakunnan kolmannen rykmentin taisteluista lähinnä Joutsenon rintamalla, oli myös kertomus partioretkistä Imatralta Vehkataipaleelle tarkoituksena noutaa kahdesta venäläisestä lotjassa olleet piikkilankakerät Imatralle. Tarvittiin kaksi retkeä ja niissä onnistuttiin. Kirja ei kuitenkaan kerro mihin piikkilankoja käytettiin. Vai käytettiinkö niitä?

Tiedustelupartiota johti Anton Kilpiä ja partioon kuuluivaat lisäksi Otto Juvonen, Antti ja Arvid Laukniemi ja Antti Aspinen sekä 40 imatralaista ja 25 hevosta. Toisella kertaa mukana olivat Anton Kilpiä, Antti Laukniemi ja Antti Mäntymies.

Anton Kilpiä oli syntynyt Kilpiänsaaressa, mutta myi siellä osuutensa Honkalan tilaan ja osti Vehkataipaleesta Ättä- ja Koivumäki-nimiset tilat, joten Vehkataipale oli hänelle hyvin tuttu seutu. Antonin pojanpojanpoika Asko Kilpiä omistaa nykyisin em. tilat.

Otto Juvonen oli Taipalsaaren koulun opettaja. Tarina kertoo, että Otto ihastui yhteen oppilaistaan. Ilmeisesti tunne oli molemmin puolista, sillä tytön vanhempien vastustuksesta huolimatta he avioituivat tytön tultua täysi-ikäiseksi. Tyttö oli Emma Kilpiä ja hänen vanhempansa olivat Antti Kilpiä ja Ida Maria Tikkala.

Antti ja Arvid Laukniemen vanhemmat olivat Mikko Taavetinpoika Laukniemi ja Eeva Juhontytär Kilpiä. Kirja kertoo, että Arvid menehtyi majapaikassaan sattuneeseen seinän läpi tulleeseen vahingonlaukaukseen 4.3.1918.

Antti Aspinen oli Vehkataipaleen kansakoulun opettaja. Jo eläkkeellä ollessaan oli Antti myös minun opettajani kuukauden verran ollessani Lauritsalan yhteiskoulun ensimmäisellä luokalla opettaen meille matematiikkaa. Varsinainen opettajamme Esko Repo oli jollain kasvattajakursseilla. Hän oli koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Seppo Kilpiä