Sattumuksia sukututkimuksessa
Laukniemen suku
Laukniemi oli ennen isojakoa kylännimenä Taipalsaarella. Isojaossa nimi muuttui Saikkolaksi. Kartalta löytyy vieläkin paikannimenä Laukniemi.Osoitteena löytyy Laukniementie, joka johtaa Laukniemeen. Sukunimenä Laukniemi kuuluu Suomessa harvinaisiin nimiin. Kilpiän suvun yhteys Laukniemiin on aika yleistä.
Minulle oli aikamoinen pettymys, kun huomasin etten kuuluisikaan Kilpiän sukuun. Olin perinteisellä menetelmällä (kirkonkirjoja selaamalla) löytänyt sukutaulukkoon 2000 uutta nimeä ja koin tehneeni turhaa työtä. Onneksi isoäitini Iida Maria Nikkisen äitilinja pelasti minut takaisin Kilpiä-sukuun. Äitilinjalta löytyvät nimet Anna Märkänen - Maria Laukniemi – Anna Rikkonen – Maria Kilpiä. Maria Kilpiä on nuorimman Eskil Kilpiän ja Anna Iitiän tytär.
Anna Rikkosella oli mm. kaksi sisarta Eeva ja Hedvig, jotka kaikki kolme avioituivat kolmen Laukniemen veljeksen kanssa Anna Antin, Eeva Aatamin ja Hedvig Matin kanssa. Veljesten vanhemmat olivat Paavo Matinpoika Laukniemi ja Eeva Pekantytär Leikanen. Kahden sisarusparin keskinäiset avioliitot ovat aika yleisiä jopa kaksoishäinä, sillä oli tärkeää säilyttää suvussa ainakin yksi naispuolinen työntekijä. Roolijaot miesten ja naisten välillä olivat tärkeita. Kolmen sisarusparin väliset liitot sen sijaan ovat aika harvinaisia.
Minulle oli suuri yllätys, kun esiäitini Anna Laukniemen os. Rikkonen erään jälkeläishaaran päästä löytyi tyttäreni Minnan poika Mikko Juhonpoika Kilo. O hessa meidän sukulaisuutta osoittava sukuketju: Lauri Kilpiä, Esko Laurinpoika Kilpiä, Eskil Eskonpoika Kilpiä, Esko Eskilinpoika Kilpiä, Maria Eskontytär Rikkonen os. Kilpiä, Anna Taavetintytär Laukniemi os. Rikkonen (edellä olevat ovat myös minun esivanhempia), Antti Antinpoika Laukniemi, Mikko Antinpoika Laukniemi, Vilhelmiina Mikontytär Hulkkonen os. Laukniemi, Siiri Juhanantytär Jäppinen os. Hulkkonen, Aila Kaukontytär Kilo os. Jäppinen, Juho Ristonpoika Kilo, Mikko Juhonpoika Kilo ja Samuli Mikonpoika Kalm, joista kaksi viimemainittua on myös minun jälkikasvua. Käytiin välillä kuuden sukupuolen ajan vieraissa. Löytyi yhteensä 14 sukupolvea.
Hedvig Taavetintytär Rikkosen pojanpoika Mikko Taavetinpoika Rikkonen meni kotivävyksi Kilpiäsaareen (Honkala) ja avioitui Eeva Juhontytär Kilpiän kanssa. Eevan tytär Olga avioitui Juho Pellisen kanssa. Juho taitaa olla sukua Honkalan nykyiselle omistajalle?
Lehtosen suku
Hedvigin toinen poika Matti Matinpoika Laukniemi avioitui Maria Aatamintytär Lehtosen (s.24.8. 1829) kanssa. Heillä oli mm. tyttäret Eeva ja Anna. Eeva avioitui 28.3.1886 Mikko Mirinaoika Kilpiän kanssa. Eeva ja Mikko ovat 4. serkuksia. Maria Aatamintyttären isovanhemmat Mikko Joosepinpoika Lehtonen ja Kaarina Juhontytär Käkelä ovat minun ja lankoni Jorma Haimin 5. esivanhempia.
Nikkisen suku
Anna Matintytär Laukniemi avioitui Antti Jeremiaanpoika Nikkisen kanssa. Antti on isoäitini Iida Maria Kilpiän, os. Nikkinen, neljäs serkku. Antin Isä Jeremias oli naimisissa Maria Juhontytär Märkäsen kanssa. Maria oli syntyisin Harjulan talosta RN:o 1:60 Märkälän kylässä.
Märkäsen suku
Isoäitini äiti Annan Juhontytär Märkälän kotipaikka oli Mäkelän talo RN:o 1:120. Annan vanhemmat ovat Juho Heikinpoika Märkälä ja Maria Antintytär Laukniemi. Taloa on myöhemmin kutsuttu Riihimäeksi herastuomari Antti Jeremiaanpoika Nikkisen ostettua tilan yhdessä Riihimäen tilan kanssa muutettuaan Merenlahdelta äitinsä kotikylään Märkälään.
Maria Antintytär Märkäsellä, os. Laukniemi, oli isoisoäitini Annan lisäksi tytär Eva Juhontytär Märkänen, joka oli naimisissa Elias Adaminpoika Kilpiän kanssa. Eliaksessa yhdistyy kaksi Kilpiän sukua, sillä Eliaksen äiti oli Johanna Eliaantytär Kilpiä. Johannan veli Juho Eliaanpoika oli Paarmalan Kilpiöiden esi-isä. Eliaksen veli Antti puolestaan oli Vehkataipaleen Kilpiöiden esi-isä.
Eskil Eskilinpoika Kilpiän nuorin veli Mikko avioitui Anna Hataran kanssa. Anna oli Anna Iitiän serkku. Mikon ja Annan tyttärentyttärellä Maria Heikintytär Talkalla os. Hapoin oli tyttäret Eeva Taavetintytär ja Leena Taavetintytär Talka, joista Eeva avioitui Juhana Heikinpoika Märkäsen kanssa ja Leena Antti Juhonpoika Märkäsen kanssa.
Rikkosten suku
Kaikilla kolmella Eskil Kilpiällä oli yhteys Rikkosten sukuun. Nuorimman Eskilin tyttären avioliitto Taavetti Laurinpoika Rikkosen kanssa todettiin jo ensimmäisessä luvussa Laukniemen suvun yhteydessä. Heikki Juhonpoika Rikkonen meni kotivävyksi Kyläniemeen naituaan Eva Maria Kyhäräisen 16.2.1851. Heikin äidinäiti on Margaretha Eskilintytär Kilpiä. (sukutaulukon toinen Eskil Kilpiä). Yksi Eeva Maria Kyhäräisen esivanhemlinja on: Valpuri Antintytär Kilpiä – Antti Maununpoika Kilpiälä-Peltoin – Mauno Juhonpoika Kilpiäin – Juho Eskilinpoika Kilpiä – Eskil Laurinpoika Kilpiä (vanhin Eskil).
Yhteys Rikkosiin jatkui vielä neljännessä polvessa, kun nuorimman Eskilin veljen Mikko Eskilinpojan tytär Margareta avioitui Aatami Juhonpoika Rikkosen kkanssa 26.12.1785.
Suikan suku
Pirjo Hellevi Rikkonen avioitui Rauni Kalervo Suikan kanssa. Heidän poikansa Janne Antero puolestaan oli naimisissa Taina Maarit Rikkosen kanssa. Rauni Kalervon vanhemmat olivat Edvin Suikka ja Tyyne Korhonen. He olivat talon isäntina silloin, kun olin majoittunut heille kuukaudeksi kesällä 1964 tehtävänä pioneerien Kylänniemeen rakentaman tien mittaaminen. En tiennyt silloin asuvani sukulaistalossa. Edvin Suikan isoisän äiti oli Helena Eliaantytär Kilpiä. Helenan isoisä oli nuorin Eskil Kilpiä.
Myöhemmin sukulaisuus vain vahvistui. Edvinin sisko Hilma oli aviossa Kalle Törrösen kanssa. Heidän tytär Ilmi avioitui Nestori Keijosen kanssa. Ilmillä ja Nestorilla oli tytär Irja Kaarina, jolla Reino Kirsin kanssa on poika Samuli Kirsi. Samulilla on yhdessä tyttäreni Minnan kanssa poika Joni Markus Kirsi.
Eikä tässä vielä kaikki. Edvin ja Tyyne Suikan tyttäristä Oili Kaarina avioitui Raimo Emilinpoika Häkkisen kanssa. Heillä mm. tytär Teija Kaarina, joka oli naimisissa Jari Veikko Juhani Martinpoika Laihasen kanssa. Teijan ja Jarin tytär Niina Kristiina Laihanen oli avoliitossa veljeni Maurin pojan Jussi Roni Sakari Kilpiän kanssa ja heillä lapset Senni Tytti Kaarina ja Kerttu Kristiina Kilpiä.
Saimaan kierros eli eräs äitilinja
Edvin Suikan veli Evert Suikka oli naimisissa Anna Lyydia Simontytär Kekäläisen kanssa s. 6.6.1905 Ruokolahden Kekäleenmäellä. Hänen esiäitinsä olivat:
Anna Maria Juhontytär Putto s. 8.8.1802 Ruokolahden Puttolassa,
Maria Esaiantytär Ampujain s. 24.1.1845 Taipalsaaren Ampujalassa,
Anna Katariina Pekantytär Laukniemi s. 18.8.1815 Taipalsaaren Saikkolassa,
Maria Yrjöntytär Muukkonen s.11.5.1782 Taipalsaaren Kirkonkylässä,
Susanna Juhontytär Kilpiä s.10.12.1747 Taipalsaaren Kilpiänsaaressa,
Maria Tuomaantytär, joka oli naimisissa Juho Eskonpoila Kilpiän kanssa Kilpiänsaaren kylässä.
Serkukset
Veikko Kilpiällä oli vaimona Pirkko Anneli Vanhapelto. Veljeni Mauri Kilpiän vaimo on Pirjo Tytti Roni, jonka äiti on Lilli Vanhapelto. Saamieni tietojen perusteella ja asiaa tutkittuani ilmeni, että Pirkko ja Pirjo ovat serkuksia. Tosin heillä on yhteinen isoisä Anton Juhananpoika Vanhapelto, mutta eri isoäidit. Anton Vanhapelto oli kotoisin Ylämaan Villalasta. Minulla välähti: Villalasta ei ole pitkä matka Ylä-Outilaan Säkkijärvelle. Selvisi, että vaimoni Railan isä Veikko Ylä-Outinen on tyttöjen Pirjo ja Pirkko 4. serkku. Veikko Kilpiän kanssa me veljeni Maurin kanssa ollaan 7. serkuksia. Näin väittää sukujutut-ohjelman sukulaisuusetsintä. Koska Robert ei ole isoisämme, olemme veljeni Maurin kanssa vasta 8. serkuksia Veikon poikien mm. Kimmo Kilpiän kanssa.
Lakan suku
Kuvassa vaimoni Raila, Väinö Lakka ja talon emäntä
Kuvittelin aluksi, että Väinö Lakka tuli sukupuuhuni appeni Veikko Ylä-Outisen kautta. Olin väärässä. Kyllä hän tuli puuhuni isoisäni Antti Hakulin kautta muutaman mutkan tehden.
Maanmittausinsinöörin koulutukseen kuului opiskeluaikanani kahden kuukauden maatilaharjoittelu. Kesällä 1963 olin harjoittelijana Rantalan tilalla. Tilan isäntänä oli Mauno Lakka ja hänen isänsä oli Väinö Lakka, johon juuret johtivat.
Väinön veli Oskari Lakka oli joutsenolainen kunnallispoliitikko. Oskari Lakan poika Maunu Lakka toimi mm. Joutsenon tielautakunnan puheenjohtajana. Tieasioissa olin hänen kanssaan useinkin tekemisissä. Maunun pojalla Pekka Lakalla on ollut paljonkin tekemistä Etelä-Saimaa – sanomalehden kanssa.
Hakulin suku
Myheritagen kautta sain tietää, että minun pikkuserkkuni on Eeva Ester Talonpoika. Eevan äitilinja puolestaan on Helvi Hakuli – Helena Muukkonen – Eeva Laukniemi – Eeva Rikkonen- Maria Kilpiä – Anna Iitiä, joka oli naimisissa Eskil Kilpiän kanssa ja monen Kilpiän esiäiti.
On kierros kierretty ja yhtehen tultu. Mihinkähän johtaa sukunimi Talonpoika? Olisi monta tuttua…
Sukututkimuksen yhteydessä olen usein todennut, että kyllä maailma on pieni.
M.O.T
Seppo Kilpiä