Pekkasen tilan rakennukset
Tilan pihapiirissä olivat päärakennus , 3-osainen aitta, navetta ja vilja-aitta. Sauna ja riihi olivat vähän kauempana pihapiiristä. Lisäksi lähes, joka peltolohkolla oli oma lato, yhteensä kuusi kappaletta. Sauna ja aitta, joka oli nykyisen päärakennuksen paikalla, uusittiin sotien jälkeen ensimmäisinä. Sitten oli vuorossa navettarakennus. Mestarina rakennuksia uusittaessa toimi Hilpi-tädin mies Robert Pelli, joka oli ammatiltaan kirvesmies. Navettaa uusittaessa hänellä oli apuna Armas Imeläinen. Näissä kaikissa rakennuksissa oli punainen Ilottulan tiilitehtaan tiilikatto. Nämä kolme rakennusta uusittiin 1940-luvun puolella. Myös tilan päärakennus kaipasi uudistusta. Vaikka se oli päältäpäin komea hirsirakennus, se oli talvella kylmä. Vaikka seinänvierustat vuorattiin lumella, niin silti vesilasi jäätyi seinän vierellä kovilla pakkasilla. Talossa oli hapertunut pärekatto, joka kaipasi uusimista. Kun kesällä oli leipomispäivä ja leivinuunia piti lämmittää, niin Antti nousi vesiämpärin kanssa katolle lämmittämisen ajaksi vahtimaan, ettei katto kipinästä syttyisi
Kuva vuodelta 1937. Isä Eino ja tilan vanha päärakennus. Kuvanoton jälkeen päärakennuksessa on tehty remontti. Talon paraatisisäänkäynti on purettu ja sen kohdalle on rakennettu kaksi kammaria, joista toinen oli isän ja äidin käytössä ja toinen tilan palvelijan. Talon toisella puolella oli kaksi sisäänkäyntiä. Minun aikanani oikeanpuoleinen pääty (sali) ei ollut käytössä. Isä harkitsi pitkään uuden päärakennuksen rakentamisen aloittamista. Takana oli kaksi tilan jakoa. Vaikka maat jaettiin tasan, tuli paikalle jääneen maksaa rakennuksista muuttavalle tasinkoa.
Viimeisessä jaossa setä Aarnen kanssa tietäen, että Aarne ei jää missään nimessä jatkamaan tilan hoitamista isä pani Aarnen pakkotilanteeseen ilmoittamalla, että hän muuttaa talosta 500000 markalla. Näin Aarne joutui tyytymään kyseiseen korvaussummaan.
Isä luotti kuitenkin itseensä ja päätti aloittaa rakentamisen. Hän oli paikkakunnalla kuulu rahtimies ja hankki talvisin hevosensa Liisun kanssa talvisin varsin hyvin. Mestarina toimi jälleen isän lanko Roope, jolla myös ikä alkoi painaa ja hän sanoikin meidän talon olevan viimeinen, jonka hän urakoi. Muistan, että talon sokkelitalkoisiin osallistui mies jokaisesta kylän talosta, joten ne sujuivat varsin sutjakkaasti.
Vielä 1950-luvun alkupuolella rakennustarvikkeista oli pulaa. Isällä oli tuttu sotakaveri Karjalan Raudassa myyjänä ja hänen avullaan isä onnistui hankkimaan taloon tarvittavat materiaalit mm. kattopellit. Sokkelilaudoituksen purkamisen jälkeen meillä muksuilla riitti töitä. Laudoista piti poistaa ja oikoa naulat. Laudat piti petkeleellä puhdistaa liioista betonijäämistä, sillä kaikki käytettiin uudelleen talon runkoa pystytettäessä. Kyllä siinä nauloja oikoessa monet itkut väännettiin, kun se vasaran piru ei aina osunutkaan naulaan.
Isän rahtihommista vielä sen verran, että hänen viimeiseksi rahtitalvekseen jäi se vuosi, kun hän oli rahdissa Vehkasalon saaressa. Vaikka hän pienenä miehenä kuormaa tehdessä osasi käyttää kikkaa ja konstia, niin ajettavat koivutukit olivat kuitenkin liian rankkoja ja niitä
vääntäessä hänelle puhkesi vatsahaava. Isä oli hankkinut jo uudet parireet, joita ei kuitenkaan ehditty vielä raudoittaa, kun hänen rahtinsa loppuivat.
Vielä 1950-luvun alkupuolella pokasaha ja hevonen olivat metsätöissä valttia. Minäkin ehdin olla lomilla monena vuonna rotipoikana isäni apuna. Nykyisin kaikki tapahtuu koneen pukilla istuen.
Kuva ehkä vuodelta 1955. Kuvassa meidän perhe. Kuvassa näkyy vielä vanhan päärakennuksen etelänurkka ja uusi vielä pahasti keskeneräinen. Taloa kuitenkin asuttiin.
Vilja-aitta
Tilan rakennukset idästä katsottuna etualalla saunan rauniot.
Seppo Kilpiä