Kotitilani Pekkanen
Ensimmäinen tietämäni kartta Pekkasen tilan tiluksista. Kartta on vuodelta 1767. Tilukset on mitannut Anders Henning Grahn. Pekkasen tilan tilukset merkitty jakomerkillä B. Huomioitavaa on, että tiluksia löytyy jopa Veiston vuoren kaakkois- ja lounaispuolelta. Kuvio B5 on talouskeskuksen tontti, jolla kotitalomme on vieläkin. Jakomerkit A ovat Veiston ja Tirin (Karhun) tilojen tiluksia.
Ote Armilan jakokunnan isojaon rajakartasta Tirilän kylän kohdalta.
Talot ovat:
| F | Tiri |
| G | Pekkanen |
| H | Loiri |
| L | Veisto |
Pekkasen tilan kohdalla ollut jo kaksi talon paikkaa Alatalo jm 2:1 ja Pekkkanen jm 2:2. Ämmämäki jm 2:3 vielä puuttuu. Jakomerkit viittaavat seuran sivun Pekkasen talon halkomiskarttaan joka on jäljennetty isojakokartasta.
Pekkasen tilan RN:o 2:2 tilan tilukset. Kartta jäljennetty halkomiskartalta, joka oli jäljennetty isojakokartalta. Talouskeskuksen tontti vahvistettu punaisella viivalla. Kartalle piirretyn kallio pitäisi olla kuvionumero 375 c:n kohdalla. Viipurinportti on kuvionumeron 376 a:n kohdalla.
Venäläinen topografikartta vuodelta 1911. Kaikki kolme taloa ovat jo olemassa. Suurin osa pelloista on raivaamatta. Puuttuu mm. Kangaspelto ja Suurniityn (korkeusluku 32,3) pellot. Nykyisiin metrilukuihin päästään lähes tarkalleen kertomalla kartan luvut kahdella.
Robert ja Iida Kilpiä ostivat Pekkasen tilan RN:o 2:2 Lappeen pitäjän Tirilän kylästä vuonna 1909. Kiinnekirjan tilaan he saivat 10.11.1910. En tiedä johtuiko Antti Hakulin mukanaolo kuvioissa olleen syynä siihen, että Robert viihtyi paremmin Viipurissa kuin kotonaan vai oliko tilanne päinvastainen. Joka tapauksessa näin jälkikäteen katsottuna elämä tilalla vaikutti varsin myrskyiseltä. Kuulemani mukaan Robertin ja Iida Marian avioliitto oli heidän isiensä Mikko Kilpiän ja Gabriel Nikkisen järjestämä ja toivoma. Heidät vihittiin 4.4. 1897. Siihen aikaan Antti ei vielä ollut mukana kuvioissa. Hän oli vasta 11-vuotias.
Robert velkaantui pahoin ja tila jouduttiin myymään. Onneksi apuun tuli Robertin veli Mikko Kilpiä, joka osti tilan 21.5.1919. Iida Maria lapsineen sai jatkaa asumista tilalla sen hoitajina. Aikanaan Iida Maria kyllästyi tilanteeseen ja haki Robertista pesäeroa. Tällöin tilanne oli se, että pesän omaisuuden arvo oli n. 17000 mk ja velkaa oli n. 108000 mk. Pesäero myönnettiin 6.6.1924 syystä, että Robert Kilpiä oli laiminlyönyt ja huonosti hoitanut pesän asioita. Samalla päätöksessä todetaan, että kaikki tavara, minkä Iida Maria 7.3.1924 jälkeen perinnön, lahjan, testamentin tai muun kautta saa, on hänen yksityisenä omaisuutenaan pidettävä, jonka omaisuuden Ida Kilpiä hallitkoon niin kuin leskivaimo ja älköön olko velvollinen vastaamaan niistä veloista, jotka Robert Kilpiä on avioliiton aikana tehnyt. Pesäero sai lainvoiman 14.1.1925.
Mikko Kilpiä oli mennyt panemaan nimensä väärään paperiin ja selvitäkseen velallisen veloista, hän joutui realisoimaan omaisuutensa. Tässä vaiheessa Iida Maria osti takaisin Mikolta Pekkasen tilan. Kiinnekirjan tilaan Iida Maria sai 5.12.1930.
Osoituksena Iida Marian aktiivisuudesta ja tarmokkuudesta Pekkasen tilalla oli kylän ainoa puhelin vielä 1950-luvun loppupuolelle saakka. Puhelimeen liittyi omaa linjaa Reunakadulta reilun kilometrin matka. Kylän ainoasta puhelimesta johtuen me lapset jouduimme viemään milloin mitäkin viestiä ympäri kylää. Meillä oli myös kylän ainoa sonni, jolle kylästä löytyi yli 30 morsianta. Kotitarvemylly oli myös kylän ainoa. Vielä löytyi tilalta kylän ainoa pärehöylä, jonka alta minäkin muistan olleeni päreitä poimimassa.
Robert Kilpiä kuoli 23.5.1932 ja perunkirjan mukaan häneltä jäi kaksi pukua, käyttöpuku ja vähän parempi puku sekä sata markkaa rahaa. Ida Maria Kilpiä kuoli16.11.1947. Iida Maria oli tehnyt paperit tilasta Aarne, Viljo ja Eino Kilpiälle. Veljekset eivät pystyneet pitkään elämään yhdessä vaan tila jaettiin kolmeen osaan 1950-luvun alkupuolella.
Kotitilan pohjoispää oli Salpausselkää ns. Yoldianmeren rantamatalaa. Salpausselkä on suuri vesivarasto, joka purkautuu lähteinä selän alrinteillä. Meidänkin tilan kohdalla oli pari lähdettä, joista suurempi on merkitty kartalle. Maastoon on vesi murtanut pari kuoppaa, joista toinen on kolmatta metriä syvä ja toinen hieman matalampi. Vesi virtasi kuoppien pohjalla. Isä kertoi, että kerran oli vasikka tipahtanut ylempään kuoppaan ja poispääsyä etsien joutunut kuoppien väliseen onkaloon ja juuttunut sinne. Ääni kuului mutta pois ei vasikkaa saatu.
Kotitilani rajoittui pohjoisessa Reunakatuun ja etelässä Eteläkatuun ja vielä jää ns. Veistonkallion alue Eteläkadun eteläpuolelle. Pinta-alaa tilalla on n. 40 ha, josta peltoa n. 12 ha. Tilalla oli päärakennus, navettarakennus, johon kuului talli ja navetta, 3-osainen aitta, vilja-aitta, sauna, riihi ja 6 latoa. Vilja-aittaa lukuun ottamatta päärakennus, navetta, aitta ja sauna on uusittu sotien jälkeen. Ladot ja riihi on purettu ja saunastakin on tänä päivänä jäljellä vain sokkeli. Saunominen saunasta loppui jo 1960-luvulla isän rakennettua saunan ns. työtuvan paikalle talon alakertaan.
Oheisessa karttaliitteessä (kartta vuodelta 1983) on tilasta jäljellä vain 6-tien eteläpuoleiset pellot, jotka jaoissa jäivät pääosin isälleni ja joita viljelimme 1960-luvun loppupuolelle saakka. Ne mahdollistivat hevosen ja viiden lehmän pidon. Karttaan on merkitty L-kirjaimilla latojen paikat, R-kirjaimella riihen paikka, S-kirjaimella saunan paikka sekä H-kirjaimella sorakuopan paikka, johon viljaa kätkettiin kapinan aikaan. K-kirjaimella merkitty Veistonkallion kivilouhos. Kuulemani mukaan siitä vietiin kiveä Pietariin saakka ja peräti Iisakin kirkon rakennusaineeksi.
Lapsuudestani muistuu mieleeni ns. Kangaspelto, joka sijaitsi Otavankadusta länteen Joukaisenkadun ja Sampsankadun välissä. (Pelto oli alun perin laajempi mutta asutus oli jo tuolloin vienyt siitä osan, kuten vei myöhemmin loputkin.) Pellon ollessa hiekkamultaa se soveltui hyvin perunanviljelyyn. Perunannostonaikaan pellolla kävi melkoinen huiske ja hälinä, kun läheisten mökkien asukkaita tuli mukaan talkoisiin. He hankkivat samalla talven perunansa. Myöhemmin hankittiin naapuri-Huomojen kanssa yhteinen perunannostokone ja perunat poimittiin yhdessä. Homma kesti yleensä 4 päivää.
Ennen tilan jakoja tilan tuotto perustui karjanhoitoon. Meillä oli navetta, jossa oli paikat kymmenelle lehmälle. Maito vietiin kaupunkiin meijeriin Ainonkadulle. Vienti hoidettiin vuoroviikoin kimpassa naapurien Huomon ja Tuhkasen kanssa. Tilan jaon jälkeen maito myytiin tinkimaitona kotoa käsin. Maidon lisäksi Äiti kauppasi tinkiläisille myös ylimääräisen voin sekä kananmunia.
Lapsuudestani muistan, että Kellarinmäellä (nyk. Hirsimäenkadun mutkan kohdalla) meillä oli toisen kellarin lisäksi laudoista tehty AIV-rehupönttö. Pönttöön laitettiin rehuksi lantun ja turnipsin naatteja. lantun ja turnipsin lisäksi meillä viljeltiin myös pellavaa, jonka käsittelyä varten oli myös siihen tarvittavat loukut. Tilan jakojen jälkeen ei turnipsia ja pellavaa enää viljelty eikä myöskään AIV-rehua tehty.
Viljely tilalla loppui 1960-luvun puolivälissä ja pellot pantiin pakettiin ja vähän myöhemmin vuokrattiin naapurille.
Lähde ei sijaitse meidän maalla, mutta on vain puolisen kilometrin päässä kotitalostani. Vaikka lähde on niinkin lähellä kotiani, kävin lähteellä ensimmäisen kerran 77-vuotiaana. Muistan kun Lauritsalan kauppalan herrat aikoinaan suunnittelivat jopa kauppalan vedenottoa lähteestä. Lähteen virtaama ei kuitenkaan olisi pystynyt tyydyttämään kauppalan vedentarvetta. Alueliitoksen myötä Lappeenrannan kaupunkiin myös vedenottamon tarve lakkasi.
Seppo Kilpiä